Virittäjä. 1936.

Eräistä uusista äänentutkimusvälineistä.


Kielentutkimuksessa on monesti ja elävästi oivallettu, että kielen ilmiöiden havainnointi tarvitsisi koneiden apua. Eräät kielentutkimuksessa käsiteltävät probleemat näyttävät olevan suorastaan sitä lajia, ettei niihin edes voida ilman koneellisia apuneuvoja vakavasti tarttua. Niinkuin tiedämme, on ihmiskorvan täydennykseksi puheen tutkimisessa jo usean vuosikymmenen aika koetettukin käyttää erilaisia instrumentteja. Käsitellessään Phonetische Grundfragen (1904) teoksessaan fonetiikan kojeiden käyttömahdollisuuksia OTTO JESPERSEN kuitenkin joutui ja aivan aiheellisesti esittämään muutamia tärkeitä varaumia ja silloisen instrumentaalifonetiikan merkitystä melkoisesti vähentäviä seikkoja. Hän huomautti eri kojeista puhuessaan (ss. 134 seurr.) mm. siitä, että aparaatteihin turvauduttaessa koehenkilön usein on esitettävä sanottavansa varsin epäluonnollisissa olosuhteissa, jokin laite suussa, oliivi sieraimissa, koje kurkunpäätä vasten, hänen on edelleen puhuttava suppiloon jne., mikä kaikki ei voi olla vaikuttamatta haitallisesti kokeen tulokseen. Toiseksi Jespersen mainitsee, että ei ole myöskään varmaa, että käytetty koje tarkasti merkitsee juuri sen, mitä siihen puhutaan. Nämä muistutukset ovat oikeaan osuvia. Edellisen todenperäisyys on ilman muuta selvä, jälkimmäisen suhteen voisimme sanoa, että monenkin käytännössä olevan kojeen epätarkkuudesta voi olla varmempi kuin sen tarkkuudesta. Jos valitsemme tarkastelun esineeksi esim. fonetiikan tavallisimman aparaatin Mareyn kirjoituskapselin ja sen yhteydessä toimivan kymografilieriön, voimme huomauttaa, että tällä kojeistolla aikaansaatu puhekäyrä voi vain karkeasti kuvastaa puheen ominaisuuksia.1 Tässä laitteessa on niin paljon mekaanisesti liikkuvia osia (membraani ja kirjoitusvipu, joka kärjellään raapii lieriön noettuun pintaan jälkiä), että hitaudella on hyvin huomattava vaikutus käyrän tarkkuuteen, edelleen kojeiston eri elimillä on yleensä oma ominaisäänensä, mikä sekin vähentää puhutun ja käyrän vastaavaisuutta, käyrän muotoon voivat – syntiluetteloa jatkaakseni – vielä vaikuttaa myös kaikenlaiset tilapäiset ja puheeseen kuulumattomat äänettömätkin henkäykset. Tämäntapaiset seikat ovat vakavia haittoja varsinkin sen johdosta, että puheen ollessa kysymyksessä olemme tekemisissä niin häviävän pienten energiamäärien kanssa, että häiritsevien

________
1 Erinomaisen ankarasanaisen, ehkä liiankin tuomitsevan arvostelun mm. tämän systeemin käyttökelpoisuudesta on äskettäin esittänyt ARMANDO DE LACERDA kirjoituksessaan Die Chromographie (Archives Néerlandaises de Phonétique Expérimentale, tome X, La Haye 1934). Samaan tapaan K. KETTERER (ibidem, tome VIII – IX, s. 277).

(100)

voimien vaikutus helposti käy suorastaan liian tuntuvaksi. Instrumentaalifonetiikan heikkouksista foneetikot tietysti ovat olleet täysin selvillä, ja sen tähden asianomaisia välineitä onkin aina tapausta myöten koetettu käyttää vain sellaisten ominaisuuksien valaisemiseen, joissa tarkkuusvaatimukset on ajateltu voitavan pitää pieninä.

Aivan äskeisinä aikoina, erityisesti maailmansodan jälkeen, äänen fysiikan tutkimus on kuitenkin puhelimen, radion ja äänifilmin taloudellisen merkityksen voimallisen kasvun mukana edistynyt niin suuresti että nykyisin on olemassa mahdollisuus käyttää sellaisiakin koneellisia tutkimusvälineitä, joihin ei voi kohdistaa kumpaakaan niistä tärkeistä moitteista, jotka Jespersen suuntasi instrumentaalifonetiikan kojeistoon. Jonkin näistä viime päivien keksinnöistä esittääkseni 1 mainitsen äänen a u t o m a a t t i s e t   a n a l y s a a t t o r i t, laitteet, joilla äänen kokoomus mitättömässä ajassa saadaan vaivattomasti näkyviin, äänen niin sanoakseni spektri piirretyksi. Äänen korkeuden ja puheen sävelkulun kuvauksessa on nykyään mahdollisuus turvautua myös ns. t o n o s k o o p p i i n ja äänen voimakkuuden, erittäin vaikeasti hallittavan asian, mittauksessa on siinäkin tapahtunut tärkeätä edistystä, vaikkakaan täyden kypsyyden astetta ei ole saavutettu, ei sen vuoksi, ettei äänen fysikaalista intensiteettiä pystyttäisi mittaamaan, vaan sen vuoksi, että äänen voimakkuus, ts. sen aiheuttama intensiivisyysvaikutelma ihmisessä ei ole riip[p]uvainen yksinomaan äänivärähdysten amplitudista vaan korvan ominaisen rakenteen vuoksi myös eräistä muistakin tekijöistä, lähinnä jaksoluvusta. Näin ollen eivät muutokset äänen fysikaalisessa intensiteetissä ja äänen psykologisessa intensiteetissä kulje tasaisesti rinnakkain. Verrattomasti tärkein kaikista näistä uusista välineistä on kuitenkin ns.  k a t o d i s ä d e o s k i l l o g r a f i   l.   B r a u n i n   p u t k i, jota tässä lyhyyden vuoksi sanon vain oskillografiksi, vaikka oskillografeja on olemassa aivan toisenkinlaisia. Ihan karkeasti selittäen oskillografi on seuraavanlainen. Sen ulkonaisesti hallitsevan osan muodostaa suppilomainen lasiputki, ilmaton tai kaasutäytteinen ontelo. Putken kapeammassa puolessa on kaksi metallista elektrodia, toinen niistä – katodi putken päässä, toinen anodi hieman keskempänä. Kun katodi on metallia, sen molekyylien välissä on negatiivisesti varautuneita elektroneja, jotka niin pian kuin katodi kuumennetaan alkavat sinkoilla siitä eri tahoille. Elektronit syöksyvät suurella nopeudella päin anodilevyä siinä tapauksessa, että katodi ja positiivinen anodi on yhdistetty tarpeelliseen virran-

________
1 Lyhyt valaiseva yleiskatsaus: E.C. WENTE, Acoustical Instruments (The Bell Systen Technical Jouyrnal 1935, s. 388 ja seurr.).


(101)

lähteeseen. Kun anodina on poikki putken asetettu levy, elektronien retki päättyisi varsin lyhyeen, mutta anodilevyyn onkin keskelle tehty pieni reikä, niin että, siihen osuvat elektronit joutuvat jatkamaan matkaansa ja syöksymään vasten putken peräseinää. Takaseinä on peitetty fluoresoivalla aineella, niin että elektronisuihkun osumakohta tulee näkyviin kirkkaasti valaisevana pisteenä. Suihkun ei kuitenkaan sallita, ääntä tutkittaessa häiriintymättä kulkea väliänsä katodista putken takaseinään, vaan tälle matkalle on asetettu kaksi ohjauslevyä, joiden välitse elektronivirta joutuu kulkemaan. Nämä ohjauslevyt ovat yhteydessä mikrofonin kanssa, ja mikrofonin virtapiirissä äänivärähdysten tarkoin määräämällä tavalla, esiintyvät vaihtelut siirtävät nyt elektronisuihkua vuoroin päin toista, vuoroin päin toista levyä. Samalla tietysti putken takaseinällä oleva valopiste siirtyy oikealle tai vasemmalle. Tämä valopisteen liike valokuvataan nopeasti liikkuvalle (jopa 10 m/sek.) filmille ja tuloksena on käyrä, joka vähäisimpiä yksityiskohtia myöten on äänen eräänlainen kuva Jos käytetään kondensaattorimikrofonia y.m. apulaitteita, jotka toimivat moitteettomasti, tällä keinolla saatu käyrä on täysin virheetön. Kun katodisädeoskillografissa ei ole mitään mekaanisesti liikkuvia osia ja, kun se näin ollen toimii käytännöllisesti katsoen ilman hitautta, sen avulla voidaan tutkia värähtelyä, jonka jaksoluku on päätä huimaava, jopa 1.000.000 värähdystä sekunnissa. Oskillografin antamasta käyrästä voidaan nyt lukea puheen laadusta luotettavalla tavalla verrattomasti enemmän ja varmemmin kuin mistään muusta aikaisemmin metodein hankituista käyristä.

Vaikka kuvaamani menetelmä on jotenkin uusi, on jo monella taholla sen varassa tehty hedelmällistä työtä puheen eri puolten valaisemiseksi. Erityisesti on kenties tässä syytä mainita kahden italialaisen tutkijan A. GEMELLIn ja G. PASTORin työ ja heidän pääteoksensa L'Analisi elettroacustica del linguaggio (Milano 1934), mutta he eivät suinkaan ole ainoat, joille oskillografin tarjoamat edut ovat selvinneet.

Aika ei salli 1 ryhtymistä, eri tutkimusten tulosten vähänkään yksityiskohtaiseen esittämiseen. Rajoitunkin sen vuoksi vain yhden, mielestäni kuitenkin tärkeän seikan esille tuomiseen. Pienuudesta pitäen, aina siitä alkaen kuin meitä alettiin löylyttää opin autuaassa saunassa, meissä kaikissa on elänyt se käsitys, että puheessamme on joukko peräkkäisiä toisiinsa limittyviä äänteitä, että se on eräänlainen helminauha, jonka helmet ovat äänteitä. Myöhemmin, muistaakseni ylioppilasvuosina, tähän käsitykseen tehtiin sellainen lisäys, että eri äänteiden välissä on siirtymiä,

________
1 Pidetty esitelmänä Kotikielen Seurassa 2. IV. 1936.

(102)

Iyhyitä, yleensä havaitsematta jääviä, elinasennon vaihtuessa syntyviä aineksia. Ts. vakiintunut käsitys on se, että puheessa ns. asemaäänteillä on kerrassaan hallitseva osa, ns. siirtymä-äänteet ovat niiden rinnalla häviävän lyhyitä ja suhteellisen merkityksettömiä. Ainoa merkitys, mikä niille huomatakseni on myönnetty, on se, että niiden katsotaan joskus voineen sisältää äännekehityksen idun, niiden näet tiedetään joskus voimistuneen ja kasvaneen kvantiteetiltaan siinä määrin, että ne havaittavuudeltaan ovat saavuttaneet asemaäänteiden tason. Oskillogrammit puhuvat koko lailla toista kieltä. Jos niiden osoituksen perusteella ei voitaisikaan väittää, että asema- ja siirtymä-äänteiden osat olisivat täysin vaihtuneet, että suhteet siis todellisuudessa olisivat päinvastaiset kuin tuossa vakiintuneessa käsityksessä, on kuitenkin empimättä myönnettävä, että asemaäänteiden merkitys sanotussa käsityksessä on jossain määrin väärin arvioitu. Puheessa on varsin monesti niin, että siirtymät muodostavat sen kvantitatiivisesti suurimman osan. Oskillogrammista saattaa käydä ilmi esim. seuraavanlaista.1 Jos puheessa esiintyy sanokaamme sellainen äännevirta, jota totunnaisesti merkitään ar kirjainyhtymällä, äännevirtaan sisältyy 1) epäperiodisia värähdyksiä, 2) epätyypillisiä periodisia värähdyksiä, 3) a:n tyypillisiä periodisia värähdyksiä, 4) r-värähdysten sekaisia a-värähdyksiä, joissa a:maisuus on voitolla (a + r), 5) r-voittoisia a-värähdyksiä (r + a), 6) r-värähdyksiä, 7) epätyypillisiä värähdyksiä. Jonkin luvun mainitakseni esitän wieniläisen KARL BRENNERin saksan ihm sanaa koskevat mittaukset.2 Niiden mukaan tässä foneemissa on äskeiseen tapaan erivaiheisia i-värähdyksiä 0.051 sek., m + i vaihe kesti 0.076 sek., m 0.026 sek., ts. siirtyminen i:stä m:ään on kvantitatiivisesti vallitseva osa tässä foneemissa. Tämän käyrän perusteella on niin ikään mahdotonta sanoa, missä i loppuu ja m alkaa. Periaatteellisesti samanlaisia kokemuksia voi tehdä jokainen, joka on oskillogrammien kanssa tekemisissä. Mainitsemaani tosiasiaa ei näin ollen voi millään pyyhkiä pois, oskillogrammi on järkkymätön todistaja. Mutta vaikka nyt siis olisikin niin, että siirtymät ovat ehkä odottamattoman laajat, asemavaiheet taas yllättävän lyhyet, niin eikö – saatetaan kysyä – foneemoita kielitieteellisesti arvostellen sittenkin ole oikeus ja praktillisesti katsoen välttämättömyyskin näiden siirtymäosien jotakuinkin täydellinen ignoroiminen. Olisiko ts. kielitieteellisesti ollenkaan hyödyllistä siirtymien osuuden huomioonotto esim. kansanmurteitten tallennuksessa tai muussa tieteen materiaalin keräyksessä? Käytännöllisyyssyistä olisi tietenkin taipuvainen asettu-

________
1 Tapaus on esitetty ELISE RlCHTERin mukaan, Literaturbl. f. d. germ. u. rom. Philologie 1936, pp. 1 - 6.

2 Mainittu Richterin artikkelissa.

(103)

maan siirtymiä huomioonottamattomalle kannalle, sillä muistiinpanon tarkentaminen nykyisestään ei ole mikään helppo tehtävä, mutta tieteellisiä asioita harkittaessa ei praktillisuussyillä saa olla mainittavaa sananvaltaa. Käsittääkseni puheen siirtymäpuolen voisi jättää aivan spesiaalisen tutkimuksen tehtäväksi ja tieteellisesti myös jossain määrin toisarvoiseksi asiaksi, jos 1) siirtymävaiheet todellakaan eivät vaikuta siihen käsitykseen, siihen hahmoon, jonka ääniärsyke puheen kuulijassa virittää, ts. jos siirtymät todella ovat huomaamattomiksi jääviä aineksia, ja jos 2) siirtymät ovat laadultaan sellaiset, että ne voidaan katsoa niin sanoakseni f o n e e t t i s i k s i   v ä l t t ä m ä t t ö m y y k s i k s i , ts. jos esim. aina tyypillisten vaiheiden edessä, jäljessä ja välissä on sellaista ja sellaista siitä johtuen, että äänielimistö ei voi salamannopeasti siirtyä elinasennosta toiseen. Siinä tapauksessa, että mainitsemani kaksi ehtoa ovat tyydytettävissä, tämä kvantitatiivisesti kyllä merkitsevä siirtymävaiheisto tietenkin on kielitieteellisesti katsoen suhteellisen helposti hallittavissa ja sen huomioonotto on melkoisesti vähemmän tärkeä kysymys. Kumpikaan ehto ei kuitenkaan ole tyydytettävissä. Emme ensinnäkään voi millään tavoin perustellusti väittää, ettei siirtymävaihe vaikuttaisi foneemien käsittämisen laatuun ja että ne siis puhetta tajuttaessa ikäänkuin pyyhkäistäisiin pois. On jotakuinkin varma, että olisimme etukäteen paljon vähemmän taipuvaiset väheksymään siirtymävaiheiden merkitystä puheenalaisessa suhteessa, jos olisimme kirjoitus- ja lukutaidottomia kielentutkijoita tai jos kirjoituksemme olisi oskillogrammikirjoitusta. Käyttämämme optillinen merkkisysteemi, joka ei tunne siirtymiä, pakottaa arvaamattomassa määrässä meihin sellaisen suhtautumistavan, joka eräiden muiden tekijäin rinnalla on omiansa korostamaan siirtymä-äänteiden tai paremminkin siirtymisvaiheiden kustannuksella asemaäänteiden merkitystä. Sivumennen saanen huomauttaa, että mm. tässä kohden olemme tekemisissä nykyisin kaikkien sivistyskielten kehitykseen radikaalilla tavalla tarttuneen tekijän, kirjoituksen, vaikutuksen kanssa. Mutta jos kykenemme riittävästi vapautumaan kirjoituksen vallasta, saatamme panna merkille, etteivät siirtymät suinkaan ole täysin havaitsemiskyvyn ulkopuolella. Jos edelleen taritsemme koehenkilölle aivan outoja foneemeja, joita hän ei ole tottunut tavalla sen paremmin kuin toisellakaan kirjoittamaan, asemaäänteiden vallitseva asema silloinkin horjuu. Siirtymien havaittavuuden osoittamiseksi voi menetellä sitenkin, että panee puhetta sisältävän gramofonilevyn pyörimään lopusta alkuun päin. Äänteet käyvät silloin oudoiksi ja siirtymävaiheet tulevat odottamattoman selvästi esiin. Siirtymävaiheiden merkityksen arvioinnissa on vielä otettava huomioon sekin seikka, mistä HELMHOLTZ jo aikoinaan huo-

(104)

mautti, mutta jonka vasta C. STUMPF ja H. BACKHAUS äsken ovat ottaneet perusteellisen selvittelyn alaiseksi.1 Äänen sävyn määrääjänä on niin kuin tunnettua sen osasävelrakenne, mutta sen lisäksi äänen  s y n t ym i s e n  ja  v a i m e n e m i s e n ominainen kulku. Jos kuuntelijalle taritaan eri soittokoneilla aikaansaatuja ääniä, mutta ilman niiden alku- tai loppuvaihetta, siis vain kappale stationääristä, vaihetta, on äänilähteen ilmoittaminen tottuneellekin musiikkimiehelle usein ylivoimainen tehtävä. Samoin on äänteiden kohdalla asian laita. Jos siirtymävaiheet poistettaisiin, puhe kävisi varmasti monissa tapauksissa toisenlaiseksi, suorastaan käsittämättömäksi. Esim. sellaisia foneemeja kuin totta ja kokka emme kykenisi erottamaan toisistaan, ts. jos esim. äänelettömän aspiroimattoman klusiilin jälkeinen tai sitä edeltävä vokaali ei alultaan ja vastaavasti lopultaan olisi juuri semmoinen ja semmoinen siirtymäosaltaan, emme voisi erottaa p:tä, t:tä emmekä k:ta toisistaan. Mitä sitten tuohon toiseen mainitsemistani ehdoista tulee, emme kuten sanoin voi sitäkään tyydyttää. Siirtymien laatu ei ole kuin osaksi foneettinen välttämättömyys ja on varmasti osoittautuva, että tässä kohden on melkoisia eroavaisuuksia eri kielimuotojen kesken olemassa. Eräästä erikoistapauksesta, vokaalin ja sitä, seuraavan konsonantin liittymisestä, on nimenomaan suomen kohdalta LAURI HAKULINEN esittänyt eräitä tärkeitä havaintoja.2 Jos siirtymävaiheet olisivat foneettisia välttämättömyyksiä, jos niiden laadun ts. jo ennakolta tietäisi, ei tämmöisia eroavaisuuksia varmaankaan olisi olemassa. On näin ollen ilmeistä, että siirtymävaiheiden ignoroiminen olisi todellisuuden mielivaltaista ja epätieteellistä yksinkertaistamista.

Mitä sitten tämä selostamani yksityisseikka, joka oskillogrammeista niin selvänä ilmenee, voisi vaarinotettuna vaikuttaa esim. puheen muistiinkirjoitukseen? Olisihan näet ajateltavissa, että kun siirtymät ovat näin huomattavia ja ilmeisesti tärkeitä ainesosia, paitsi että ne tutkimuksessa otetaan asianmukaisella tavalla huomioon, ne olisi saatava myös tarkekirjoituksessa esille. Oskillogrammien tutkimus voi tietenkin aiheuttaa joitakin muutoksia tarkekirjoitustapoihin, mutta siirtymien huolellinen vaarinotto puheen muistiinkirjoituksessa sen sijaan näyttää – kuten edelläkin jo mainitsin – liian työläältä, jopa suorastaan mahdottomalta. Mutta kun näin on, haluaisin siitä tehdä sen johtopää-

________
1 C. STUMPF, Die Sprachlaute, s. 374, Berlin 1925; H. BACKHAUS, Über die Bedeutung der Ausgleichsvorgänge in der Akustik (Zeitschrift f. technische Physik, Jg 13 (1932), s. 31 ja seurr.)

2 Über den Silbenakzent im Finnischen und seine lautgeschichtliche Bedeutung SUST LXVII (1933), ss. 120 – 131.

(105)

töksen, että mm. suomen murteiden tallennusta ei saisi jättää yksinomaan nykyisin käytännössä olevan menetelmän varaan. Selostaessani siirtymien osuutta puheessa olen sitä paitsi vain yhdeltä kulmalta valaissut sitä lohkoa fonaation tuloksesta, joka jää tarkekirjoituksessa, tarkassakin, olennaisesti ilman merkintää ja joka siis joutuu, vaikkei se merkitykseltään ole mitätön, niin nykyiseltä kuin tulevaltakin tutkimukselta salaan. Tarkekirjoitus on foneemien eräiden muidenkin ominaisuuksien suhteen mykkä. Olisi nähdäkseni näin ollen varsin tärkeätä turvautua sellaisiin puheen tallennustapoihin, jotka täydentävät kirjoittaen tehtyjä muistiinpanoja ja täyttävät tarkekirjoitukselta jäävät aukot. Tähän tarkoitukseen on käytettävissä useitakin eri keinoja, tärkeimmät ovat gramofonilevytys ja äänen valokuvaus. Gramofonitekniikka on nykyään sillä asteella, että mikään ei estä turvautumasta siihen luottamuksellisesti. On enää vain harvoja kieliäänteitä, joita gramofonilevy ei pystyisi toistamaan moitteettomasti. Kun gramofonin toiston yläraja on 5.000 – 6.000 hertzin (värähdystä sekunnissa) kohdalla, eivät sellaiset äänteet, jotka sisältävät tätä suuremman jaksoluvun omaavia osasäveliä, ole ihan virheettömiä. Mutta, kuten sanottu, tämmöisiä äänteitä on varsin vähän (s sukulaisineen, f ja ). Tätä menettelyä käyttäen on Suomessa jo tallennettukin ainakin Suomen ruotsalaismurteita ja kansansoittajien sekä lappalaisten joikujien esityksiä (kumpikin työ Suomen yleisradion myötävaikutuksella), Ruotsin Landsmålsarkiv on samoin runsaasti turvautunut siihen, niin ikään näkyy Viron puolella puututun asiaan nimenomaan vanhan kansanmusiikin tallentamiseksi.1 Äänilevytyksen lisäksi voidaan suorittaa verraten vähäisin kustannuksin puheen filmausta (menetelmiä on erilaisia, hyvin suositeltavalta näyttää mukavasti kuljetettava selenofoni, jonka avulla filmi voidaan myös esittää). Kaikkea kannatusta ansaitsee näin ollen se yritys, joka prof. A. Hämäläisen, tohtorien T. Itkosen, K. Vilkunan, C. A. Nordmanin, S. Pälsin, M. Haavion ja maisterien A. Rytkösen ja E. Aaltosen alkuunpanemana on näihin aikoihin kääntynyt asianharrastajien puoleen järjestelmällisten kansatieteellisten filmien aikaansaamiseksi. Tämän työn yhteydessä on tarkoitus omistaa huomiota myös puheen tallennukseen. Jos suomen murteiden kiintämistä voidaan systemaattisesti ja tieteellisiäkin näkökohtia silmälläpitäen nykyajan keinoin suorittaa, tehtäisiin varsinkin vastaiselle tutkimukselle, jolla ei enää ole tilaisuutta omakohtaisesti kuulla maamme nykyisiä, mutta häviämässä olevia kansanmurteita, arvaamaton palvelus luovuttamalla sille tutkimusmateriaalia täydellisessä asussa epätäydellisen sijasta. Samalla olisi tule-

________
1 Heliülesvõtteid vanast rahvamuusikast. Päevaleht 11. IV. 1936.

(106)

vien aikojen ja miksei nykyisenkin ajan tutkijoilla käytettävissään niin sanoakseni normaalimetri, tilaisuus saada tietää, mitä tosiasiallisesti tarkoi-
tetaan tai on tarkoitettu tarkekirjoituksen monilla diakriittisillä lisämerkeillä varustetuilla kirjaimilla. Semmoiset ilmoitukset kuin »avonaisehko o», »vaillinaisesti artikuloitu a» y.m., joilla tarkekirjoitusta kommentoidaan ja murteen äänteenkuvausta suoritetaan, sanovat asianomaisista äänteistä »juuri vähän ja lähes ei mitäkään» verrattuna hyvän äänilevyn tai -filmin korvin kuultavaan ilmoitukseen.

Aarni Penttilä.



Über einige neue Apparate zur Schalluntersuchung.

Mit der wirtschaftlichen Bedeutung von Telephon, Radio und Tonfilm ist die akustische Forschung in den letzten beiden Jahrzehnten ausserordentlich erstarkt. Der Verfasser erwähnt einige in Gebrauch genommene akustische Apparate, die ausserhalb der eigentlichen Technik in der Phonetik von Bedeutung sind, und beschreibt insbesondere den Kathodenstrahlen-0szillographen. Von den Ergebnissen, die mit Hilfe dieses Apparates in der Erforschung der Rede erlangt worden sind, erwähnt Verfasser die Aufdeckung der ausserordentlichen Wichtigkeit des für die Übergangslaute erwiesenen Anteils. Weil bei der Aufnahme der Rede die Übergangsphasen nicht in genügendem Masse Berücksichtigung finden dürften, tritt Verfasser, auch auf diese Tatsache gestützt, für die Notwendigkeit der Benutzung von Methoden ein, die die Rede für die Nachwelt hörbar erhalten, d.h. für die Wichtigkeit der Wiedergabe durch die Schallplatte und den Tonfilm.