Nykysuomen sanakirja sanoo puhekielestä ensimmäiseksi, että se on yhtä kuin puhuttu kieli. Puhekieli on siis se kielenkäytön muoto, jota tuotetaan puhuen ja jota kuunnellaan. Se on akustinen ilmiö. korvan kieli. Sen vastakohta, toinen yleisesti hallitsemamme kielenkäytön muoto on kirjoitettu kieli, se kieli, jota tuotetaan kirjoittaen ja omaksutaan lukien. Kirjoitettu kieli on siis toisin kuin puhekieli silmän kieli, optinen ilmiö. Siitä on käytetty myös nimitystä k i r j o s k i e l i. Voimme todeta, että tätä myöten on kaikki selvää. Puhekieli ja kirjoskieli erottuvat toisistaan jyrkästi, ei ole mitään epävarmuutta siitä, kummastako kulloinkin on kysymys, puhekielestä vai kirjoskielestä. Kaikki mikä on kuultavissa on puhekieltä, kaikki mikä on nähtävissä, on kirjoitettua kieltä.

Nykysuomen sanakirja tuntee kuitenkin toissijaisesti puhekieli sanan merkityksessä 'jokapäiväisessä puheessa käytetty kieli'. Tämä on koko lailla muuta, sillä tässä on kysymyksessä vain äskeisen puhekielen suppea lohko, jokapäiväisen puheen kieli, ts. eräs
t y y l i l a j i, toista nimitystä käyttäen arkinen kieli eli ns. a r k i t y y l i. Kun on selvää, että arkityyliä esiintyy myös kirjoitetussa kielessä, on arkityylin tai arkikielen nimittäminen puhekieleksi erittäin häiritsevää. Kun puhuttua kieltä eli puhekieltä niin ikään on useita eri lajeja, on näet arkista puhekieltä, on juhlallista, on virallista jne. puhekieltä, on arkityylin nimittäminen puhekieleksi kömpelöä. Puhekielen eräs alalaji olisi siis puhekieltä. Olisi siis olemassa puhekieltä, joka on puhekieltä (nim. arkikieltä).

Nimenomaan niiden. jotka ikäänkuin ammatikseen joutuvat käsittelemään kirjallisuutta, siis esim. kirjallisuuden arvostelijain, olisi syytä täsmentää oppisanastoaan ja jättää puhekieli pelkästään merkitykseen puhuttu kieli. Heidän olisi siis luovuttava sanomasta erästä yksityistä tyylilajia puhekieleksi ja muistettava, että puhekieli käsittää kaiken puhutun kielen monine eri tyylilajeineen.

Näin ollen olisi esim. parempi puhua arkikielen tai arkityylin taikka jonkin murteen ilmausten, käänteiden, sanontojen tms. tunkeutumisesta kirjallisuuteen kuin puhekielen tunkeutumisesta kirjoihin, kaunokirjallisiin teoksiin. Selvästä terminologiasta on varmasti hyötyä itse asioiden selitykselle.

Jos esimerkkinä mainittu asia esitetään oikein termein, niin saatetaan ehkä panna merkille, ettei olla tekemisissä minkään erityisen uuden ilmiön kanssa. Jos joku kirjoittaja on ryhtynyt viljelemään esim. mä tai mää pronominiasuja, niin kysymyksessä ei ole puhekielen tunkeutuminen kirjakieleen eikä mikään uudenlainen ilmiö, vaan hyvin laajalti tunnetun murreaineksen siirtyminen kirjalliseen käyttöön. Kansanmurteiden aineksia on imeytynyt kirjojen kieleen kirjasuomen alusta alkaen, se ei siis ole vähimmässäkään määrässä mitään uutta eikä nykykirjallisuudelle luonteenomaista. Milteipä tekisi mieli sanoa, että jo useiden vuosikymmenien aikana on ollut käynnissä paljon väkevämpi kielellinen muuttumisprosessi, nimittäin kirjojen edustaman kielen, yleiskielen tunkeutuminen murteisiin niin leveällä rintamalla, että voidaan jo puhua murteiden syrjäytymisestä.

Pitäisin siis suotavana, että puhekieleksi sanottaisiin kaikkea puhuttua kieltä ja että jokapäiväisestä puhutusta kielestä (samoin kuin sen kirjallisesta vastineesta) käytettäisiin nimitystä arkikieli tai arkityyli.


Aarni Penttilä