Pidetty esitelmänä tiet.kirj.hoitajien seuran kokouksessa 11.XII.1946.
Valvoja n:o 1, 1947

UUSI KIRJASTOMUOTO: VARASTOKIRJASTO


Kirjoittanut
AARNI PENTTILÄ 1

Hyvin tavallinen ilmiö kaikissakin kirjastoissa on tilanpuute, mutta suurissa tieteellisissä kirjastoissamme se on ollut jokseenkin säännöllisenä jatkunut epäkohta. Tilanpuutetta voi pitää tieteellisten kirjastojemme melkein vakinaisena painajaisena. Se on se suuri kysymys, jonka kanssa kirjastojen johdon ja hoitajakunnan on miltei alinomaisesti pakko kamppailla. Kirjastot saavat tältä ikuiselta seuralaiseltaan nykyisin harvoin edes hengähdystaukoa, sillä vaikka niiden tiloja silloin tällöin laajennetaankin, niin ahtaus on kirjavarastojen kasvun nopeuden vuoksi aina aivan lähitulevaisuudessa uhkaamassa.

Eri tieteellisissä kirjastoissa tilanne on hiukan erilainen, mutta ainoastaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjasto, joka 1934 uusitussa ja lähitulevaisuudessa laajennettavaksi suunnitellussa huoneistossaan jonkin aikaa on tilanpuutteelta turvassa, Åbo Akademin kirjasto, joka sijaitsee 1935 valmistuneessa uudessa talossa, sekä Eduskunnan kirjasto eduskunnantalossa Helsingissä ovat siinä onnellisessa asemassa, ettei tilanpuute ole niiden ihan juuri tämänhetkisenä taakkana. Mikään muu kirjasto, niiden joukossa kaikki merkitsevimmät, ei voi sanoa samaa, päinvastoin. Toisissa puute on suuri, toisissa niin suuri, että siitä on koitunut kirjaston toimintaa lamauttava tekijä, eräässä tapauksessa laajat osat kirjastoa ovat käyneet suorastaan käyttökelvottomiksi.

Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun kirjasto Jyväskylässä on eri kirjastoista varmaan kaikkein huonoimmassa asemassa, ja se on juuri se kirjasto, jonka eräät osastot tilanpuute on tehnyt käyttökelvottomiksi. Tämä kirjasto kuuluu maan suurimpiin, sillä sen nideluku ylittää huomattavasti 200.000. Nykyisin se on sijoitettuna pienenlaiseen taloon, jossa myös Jyväskylän kaupunginkirjasto sijaitsee. Talo on kaupungin omistama. Kirjasto tarvitsisi hyllytilaa voidakseen sijoittaa paikalleen koko kirjavarastonsa ainakin 6.000 juoksumetriä. Sillä on kuitenkin käytettävissään vain n. 3.000 m. Kirjastoa varten on suunniteltu sisustettavaksi yksi korkeakoulun kivirakennuksista ja sen kunnostamistöihin on jo myönnetty määrärahakin, mutta myös tämä ratkaisu, joka todennäköisesti tulee määräämään kirjaston tilat vuosikymmeniksi eteenpäin, tietää vain sitä, että kirjasto saa jonkin verran enemmän kuin toisen puolen nykyisistä kirjavaroistaan sijoitetuksi saman katon alle
_______
1 Kirjoituksessa esitetyt Helsingin Yliopiston kirjastoa koskevat numerotiedot koonnut maist. Eino Nivanka.

(16)

ja järjestykseen. Mitään kasvunvaraa ei siis tule olemaan, sitäpaitsi hyvin suuri osa kirjaston varastosta on jatkuvasti pidettävä kirjaston ulkopuolella osa sinne, osa tänne paikoitettuna. Asema on siis todella kaikin puolin huono. Samaan tilaan kuitenkin muutkin ovat hyvää vauhtia suistumassa.

Niiden joukossa on ensimmäisenä mainittava Turun Yliopiston kirjasto. Tämän kirjaston sekä kotimaiset että ulkomaiset kokoelmat ovat, kuten tunnettua, erinomaisen arvokkaat, kirjaston nideluku on satoja tuhansia. Toistaiseksi kirjavarasto on saatu miten kuten mahtumaan kirjaston käytettävissä oleviin suojiin, mutta vain hätäratkaisujen avulla. Niin esim. suuri osa hyllyistä on kaksinkertaisten kirjarivien vallassa. Sellainen säilytystapa ei saisi tulla kysymykseen missään säilytyskirjastossa. Kirjasto onkin suunnitellut uuden tyyssijan hankkimista itselleen. Puheena on ollut erillinen kirjastotalo. Aivan riippumatta siitä, voitaisiinko seuraavassa esitetty eri kirjastoille yhteisen kirjavaraston suunnitelma toteuttaa, Turun Yliopiston kirjasto epäilemättä kipeästi tarvitsee uuden talon. Nykyisen kirjavaraston tyydyttävä sijoittaminen vaatii hyvin paljon lisätilaa ja ennen kaikkea: nykyisessä olinpaikassaan kirjavarasto on paloturvallisuuden kannalta katsoen melkein suojaton. Samassa rakennuksessa on paikkoja, joissa tulta käsitellään, ja välilattiat ovat puuta—pari seikkaa mainitakseni. Jos puheenalainen kirjasto yleensä halutaan säilyttää tuleville polville, on pakko siirtää se turvallisempaan paikkaan, kernaimmin juuri omaan taloon. Eri kirjastojen yhteisen kirjavaraston olemassaolo voisi kenties helpottaa uuden talon saamista, sillä tilantarve ei tulisi olemaan yhtä suuri, jos sanottuun kirjavarastoon voitaisiin turvautua.

Helsingin Yliopiston kirjasto painiskelee sekin tilanpuutteen kanssa. Erityisesti sen slaavilainen osasto, tavattoman arvokas ja merkityksellinen osasto, on surkuteltavassa tilassa. Sen tilantarve on pakottava ja tilanpuute toimintaa vaikeuttava. Itse pääkirjastokin on joutunut sijoittelemaan yksityisiä osastoja tilapäisiin säilytyspaikkoihin. Myös muita hätäratkaisuja on täytynyt tehdä. Tässä kirjastossa tilanpuute pahenee kaikkein nopeinta vauhtia, kun sen karttuminen on suurempi kuin minkään muun tieteellisen kirjastomme.

Tieteellisten Seurojen kirjasto on vasta toista kymmentä vuotta (v:sta 1931) hallinnut Säätytalosta saamaansa uutta huoneistoa. Siitä huolimatta sekin jo näkee ajan, jolloin sen varastot ovat täynnä ja jolloin joitakin hätäkeinoja täytyy ottaa käytäntöön uudishankinnan sijoittamiseksi.

Ylioppilaskunnan kirjastosta on paisunut tutkijainkin ahkerasti käyttämä suuri tieteellinen kirjasto. Kasvun mukana on seurannut sielläkin mitä ankarin ahtaus.

Jos tieteellisillä kirjastoillamme olisi käytettävissään runsaasti varoja, ei niiden tietenkään tarvitsisi kärsiä tilanpuutteesta, sillä lisärakennus, lisähyllyjen valmistaminen tms. toimenpide poistaa tietysti ahtauden täydellisesti. Pulma onkin juuri siinä, että tieteellisillä kirjastoillamme on poikkeuksetta vain aivan

(17)

niukasti varoja, mistään noin vain otettavista rakennusmäärärahoista ei voi puhuakaan. Kaikkien rakennusvarojen saanti on aina erittäin suuren työn takana, sillä lisätilojen valmistaminen kirjastoihin käsitetään meillä—ja kenties muuallakin—yhä joksikin poikkeukselliseksi hankkeeksi, sen sijaan että se ilman muuta luettaisiin kirjaston normaaliin hoitoon kuuluvaksi välttämättömäksi ja luonnolliseksi toimenpiteeksi, jonka varalle vuosittain olisi kerättävä määrärahaa, niin että kirjaston laajennus voidaan aina tarpeen tullen suorittaa.

Tieteellisille kirjastoillemme olisi tästä syystä ensiarvoisen tärkeätä löytää sellaisia keinoja tilanpuutteen poistamiseksi, jotka olisivat niiden tosiasiallisten taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa, jotka ts. olisivat niin halpoja kuin suinkin. Hätäratkaisut, jotka alentavat kirjastojen palvelukykyä ja vahingoittavat kirjavarastoa, ovat liian tuttuja kirjastoillemme.

Monessakin suhteessa tyydyttävän ratkaisun tieteellisten kirjastojen tilakysymykseen, ei vain meillä, vaan muuallakin, toisi kunkin maan kaikkien tieteellisten kirjastojen yhteistoiminta yhteisen kirjavaraston aikaansaamiseksi Kun tarkoittamamme yhteinen kirjavarasto ei olisi pelkkä varasto, vaan kirjastonhoidollisesti hallittu kirjakokoelma, sitä kernaimmin olisi nimitettävä tätä seikkaa tähdentävästi v a r a s t o k i r j a s t o k s i. Siihen katsoen, että melkein kaikki tieteelliset kirjastomme, vieläpä useat niistäkin, joista edellä mainittiin, että niiden tilantarve on tällä hetkellä jotakuinkin tyydytettynä, ovat laatineet rakennussuunnitelmia, saattaisi toivoa, että varastokirjaston rakentamisen taakse asettuisivat kaikki tieteelliset kirjastomme. Aivan kaikkien mukanaolo ei ymmärrettävästikään silti ole välttämätöntä.

Eri tieteellisten kirjastojen yhdessä pystyttämä varastokirjasto ratkaisisi kullekin kirjastolle halvimmalla mahdollisella tavalla tilakysymyksen. On vanhastaan tuttu totuus, että monta pientä rakennusta maksaa enemmän kuin yksi sellainen, jonka tilavuus on pienten yhteistilavuus. Eräät rakennusmenot eivät näet kasva läheskään samassa suhteessa kuin rakennuksen koko, niin että kullekin osakkaalle tulee kuutiometri suuresta rakennuksesta halvemmaksi kuin kuutiometri omasta erillisestä pienestä rakennuksesta. Valtio saisi varastokirjastosta eri kirjastoilleen tarvitsemansa lisätilan halvemmalla, kun yrityksessä on mukana yksityisiä kirjastoja, yksityiset samoin pääsisivät vähemmillä menoilla, kun mukana on muiden yksityisten lisäksi myös valtio. Huomattava rakennuskulujen säästö voidaan saada aikaan senkin vuoksi, että varastokirjaston paikka voidaan valita rakennuskustannusten halpuutta silmällä pitäen. Jos varastokirjasto pystytetään paikkaan, jonka työpalkkataso on alempi kuin emäkirjastojen kotikunnissa ja jossa rakennusaineiden, tiilien ja puutavaran, kuljetus on mitättömillä kuluilla järjestettävissä, kustannukset alenevat melkoisesti. Asiantuntijain lienee helppo mainita sellaisia lukujakin, jotka osoittavat syntyvän säästön suuruuden. Kustannusten huomattava aleneminen tekee itsekullekin kirjastolle mahdolliseksi välttämättömien lisätilojen hankkimisen.

(18)

Ellei tällaiseen yhteisponnistuksinkaan suoritettavaan rakennustoimeen voida ryhtyä, kirjastot ovat varsin epätoivoisessa asemassa.

Ohimennen on ehkä aihetta huomauttaa tässä siitäkin, että myös ilman tilanpuutteen antamaa sysäystä kirjastoilla tietysti on syytä tutkia, mitä mahdollisuuksia olisi kirjakokoelmien säilyttämiskulujen halventamiseen. Varastokirjasto saattaa taittaa kärjen siltä kriitilliseltä mielipiteeltä, että kirjakokoelmien säilyttäminen nykyisellä tavalla tulee niiden merkitykseen verraten suhteettoman kalliiksi. Arvostelijat ajattelevat tällöin lähinnä kirjastojen niin sanoakseni kuolleita osastoja sekä sitä harvoin käytetyn kirjan monikappaleisuutta, jota maassa, jopa samassa kaupungissakin on.

Varastokirjaston rakennuskustannusten vähyys on tämän uuden kirjastomuodon huomattavin etu, mutta se ei kuitenkaan ole sen ainoa etu.

Varastokirjastolle voidaan (ja täytyy) näet ensinnäkin valita palo- ym. turvallisuuden kannalta katsoen mahdollisimman edullinen paikka, emäkirjastoa paljon turvallisempi. Tavallistahan on, että tieteelliset kirjastomme sijaitsevat paikassa, jota ei ole milloinkaan valittu turvallisuusnäkökohtaa muistaen. Ne sijaitsevat keskellä kaupunkia, lähellä tehtaita, tulenarkoja varastoja, sotilaallisia kohteita jne. Maassa, jonka pääkirjasto on suurine aarteineen tutkimukselle korvaamattomaksi vahingoksi jo kerran palanut ja jossa kaupunkien pommitukset ovat vielä tuoreessa muistissa, osataan tämän seikan haitallinen merkitys varmaan ymmärtää. Vain sellaisissa maissa, joissa ei ole katkeria kokemuksia kirjastopaloista ja joissa ei myöskään ole ollut ilmapommituksia eikä pommitusvaaran pakottamaa äärettömän vaivalloista evakuoimistyötä, ei turvallisuusnäkökohtaa ehkä yhtä elävästi kunnioiteta kuin meillä. Varastokirjastolla on mahdollisuus tarjota kosketellussa suhteessa niin suuri turvallisuus kuin yleensä mahdollista. Sen varastotilat voivat tarpeen tullen toimia myöskin emäkirjastojen tärkeimpien osien evakuointipaikkoina.

Jos tieteelliset kirjastomme yleensä sijaitsevat puhtaan sattuman määräämillä paikoilla, niin yhtä sattumanvaraista on, onko niiden rakentamisessa pidetty silmällä sitä seikkaa, että niiden tulisi olla kirjojen pysyviä tyyssijoja, joissa painotuotteiden on tarkoitus säilyä vuosisatoja eikä vain muutamia vuosikymmeniä. Puheenalaiset kirjastomme ovat rakennuksiltaan useimmissa tapauksissa olleet alkuaan muihin tarkoituksiin varattujen tilojen perijöitä. Niiden huoneistoissa ei ole lainkaan otettu huomioon, että kirjat on suojattava myös esim. valon tuhoavalta vaikutukselta. Varastokirjasto, kirjojen museo, voidaan ymmärrettävästi alun alkaen rakentua sellainen, että kirjat ovat siellä valolta, kosteudelta, liialta lämmöltä, toukilta jne. hyvässä suojassa.

Tavallista on edelleen, että tieteellisissä kirjastoissamme kirjat on eri tavoin ryhmitelty. Ryhmityksen käyttäminen pakottaa aina silloin tällöin suorittamaan siirtoja ja sijoittamaan täyttyviä osastoja väljempiin paikkoihin. Tällainen kirjojen toistuva siirteleminen ja kuljetteleminen esim. toiseen rakennukseen

(19)

ei suinkaan ole säilytyskirjastossa toivottavaa. Paitsi että se tuottaa paljon lisätyötä, se myös kokonaan hedelmättömällä tavalla kuluttaa talletettuja kirjoja. Jokseenkin varma on, että siirtojen yhteydessä sattuu pieniä onnettomuuksia, joiden seurauksena milloin tämä, milloin tuo kirja saa kohluja. Siirtäjät eivät aina ole mitään kirjojen vannoutuneita ystäviä, niin että he eivät käsittele siirreltäviään parhaalla mahdollisella tavalla. Varastokirjastoon viedyt kirjat eivät sen sijaan joudu tarpeettomien siirtelyjen alaisiksi. Se on siis siinäkin suhteessa jonkin verran edullisempi kirjojen säilytyspaikka kuin emäkirjastot.

V a r a s t o k i r j a s t o n  p a i k k a. Edellisestä on jo tavallaan käynyt ilmi, minkälaisia vaatimuksia varastokirjaston paikalle on asetettava. Varastokirjaston on sijaittava seudulla, johon rakentaminen on halvempaa kuin emäkirjastojen sijaintipaikoilla, edelleen sen tulee olla etäällä kaikista tulenaroista tai tulta käyttelevistä asumuksista ja laitoksista, samoin kylliksi kaukana kaikista sotilaallisesti merkitsevistä kohteista. Selvä on, että sähköä tulee olla saatavissa. Välttämätöntä on niin ikään, että postinkulku voidaan järjestää mukavaksi. Emäkirjastot eivät saisi olla juuri kauempana kuin yhden postipäivän etäisyydessä.

V a r a s t o k i r j a s t o n  k i r j a v a r a s t o. Tarkoitus olisi, että varastokirjastoon siirrettäisiin emäkirjastoista se kirjallisuus, jota käytetään hyvin harvoin. Kaikissa tieteellisissä kirjastoissa, joiden nideluku nousee muutamiin kymmeniin tuhansiin, on jopa kokonaisia osastoja, joista vain ani harvoin jokin nide joutuu käyttöön. Myöskin niissä osastoissa, joiden kirjallisuus usein tulee esiin, on lohkoja ja yksityisiä teoksia, jotka aivan haitatta voitaisiin sijoittaa varastokirjastoon. Mainittakoon seuraavassa muutamia Helsingin yliopiston kirjaston osastoja, joiden siirtäminen voisi tulla kysymykseen:

Vanhentunut historiallinen, teologinen, laki- ja lääketieteellinen kirjallisuus n. 650 hyllymetriä
Ruotsin valtiopäivien pöytäkirjat jälkeen vuoden 1809 n. 140 hyllymetriä
Kuolleet ulkomaiset aikakauslehdet n. 830 hyllymetriä
Monrepos'n kirjasto n. 200 hyllymetriä
»Miscellanea» kokoelma n. 70 hyllymetriä
Russica (käsittää Venäjällä painettua ei-venäjänkielistä kirjallisuutta) n. 40 hyllymetriä
Hebraica, Georgica, Armenica n. 25 hyllymetriä
Ranskalaiset väitöskirjat n. 300 hyllymetriä
Kotimaisten väitöskirjojen varastokappaleet n. 170 hyllymetriä
Helsingin yliopiston julkaisuvarastoa n. 35 hyllymetriä
Kotimaisen osaston kaksoiskappalevarasto n. 500 hyllymetriä
Ulkomaisen osaston kaksoiskappalevarasto n. 600 hyllymetriä
Kirjastoon tarjottuja kokoelmia, joiden tarkastusta ei
välittömästi ehditä suorittaa n. 50 hyllymetriä

Yhteensä n. 3610 hyllymetriä

(20)

Vähäisenä osoituksena siitä, minkälaista näiden osastojen käyttäminen viime aikoina on ollut, mainittakoon, että ensimmäistä ylempänä mainittua osastoa käytettiin vuonna 1938 59 kertaa (kotilainoja), vuosina 1945—IX. 1946 30 kertaa. Kun kirjoja sanotussa osastossa on n. 650 hyllymetriä, merkitsevät mainitut luvut sitä, että osaston melkein kaikki kirjat pysyvät koskemattomina.

Itsekullakin kirjastolla on tietysti tilaisuus harkita ja päättää, miten se käyttää sen tilan, jonka se on varannut itselleen varastokirjastosta.

V a r a s t o k i r j a s t o n  k ä y t t ö. Varastokirjaston käyttö tapahtuu kokonaan emäkirjastojen kautta. Mitään välitöntä yleisön palvelua sen ei ole syytä harjoittaa. Emäkirjastot kääntyvät postitse tai kiireellisissä tapauksissa puhelimitse varastokirjaston puoleen. Sieltä tilattu teos toimitetaan sitten välittömästi postitse emäkirjastoon. Tilauksesta ja lähetyksestä koituvat kulut tulevat tietysti tilaajien maksettaviksi. Varastokirjastossa olevien teosten käyttäjät joutuvat siis odottamaan haluamansa kirjan saamista jonkin verran, tavallisesti kai —jos tilaus on suoritettu puhelimitse—seuraavaan päivään. Tätä he tuskin osaavat pitää sanottavana epäkohtana, sillä useissa suurissa kirjastoissa on sääntönä, että kirjan tilaus on muutenkin suoritettava jo edellisenä päivänä.

V a r a s t o k i r j a s t o n  h o i t o on sekin kysymys, jota on harkittava. Ei ole odotettavissa, että varastokirjasto aiheuttaisi emäkirjastoille rakennuksen ja kirjavaraston hoidosta aiheutuvia kuluja enemmän kuin vastaava emäkirjaston tilojen lisäys. Kirjavarat tarvitsisivat hoitajakseen luultavasti yhden ammattimiehen, mutta tuskin enempää, sillä varastokirjastolla ei ole tavanomaisia luetteloimistehtäviä suoritettavanaan. Luettelot ovat emäkirjastoissa.

Niistä tehtävistä, joita varastokirjaston hoitajalle voidaan asettaa, olisi yhtä kenties tässä syytä erikseen korostaa. Varastokirjasto tulee ajan oloon varmasti sisältämään huomattavan määrän kaksoiskappaleita (kenties kirjastot sitäpaitsi tulevat käyttämään sitä suorastaan kaksoiskappaleittensa säilytyspaikkanakin). Koko maan kannalta katsoen eri kirjastojen samat teokset yhtä lukuun ottamatta osoittautuvat siis siellä kaksoiskappaleiksi. Suotavaa kai olisi nyt, että kirjastot suurentaakseen uudishankinnan mahdollisuuksiaan käyttäisivät hyväkseen ne varastokirjaston liikakappaleet, joilla on vaihto- tai myyntiarvoa. Liikakappaleiden etsiminen ja asianmukainen hyödyksi käyttäminen olisi varastokirjaston hoitajan tehtävistä kaikkein merkitsevimpiä. Varastokirjastojärjestelmän erinomaisiin etuihin onkin muuten luettava, että se valmistaa eri kirjastoille tilaisuuden käyttää tutkimukselle mitään vahinkoa tuottamatta hyväkseen vähimmin käyttökelpoiset osansa. Olisi vaikea kuvitella, että mikään tieteellinen kirjasto ryhtyisi suorastaan vaihtamaan tai myymään vanhimpia tai muutoin harvoin tarvittuja osastojansa tai niteitänsä, mutta varastokirjastoon kertyneinä ja siellä liikanaisiksi osoittautuneina nämä suhteellisen tarpeettomiksi katsottavat kirjavarat sen sijaan kyllä voitaneen monessa tapauksessa käyttää emäkirjastojen toiminnan tehostamiseen. —Edelleen on mahdollista

(21)

ajatella, että varastokirjastosta käsin hoidettaisiin osa emäkirjastojen julkaisujenvaihdosta, nimittäin se, joka perustuu vanhaan julkaisuvarastoon.

V a r a s t o k i r j a s t o n  k o k o. Sen jälkeen kun on saatu alustavasti selville eri kirjastojen tilantarve ja niiden talletuskirjastojen suuruus, varastokirjaston kokoa voidaan ryhtyä määräämään. Sen ei tarvitse sisältää varsin suurta reservitilaa, sillä emäkirjastojen kirjojen luovutus tapahtunee vain verraten pitkin väliajoin. Varastokirjasto ratkaisee näet emäkirjastojen tilantarpeen koko lailla pitkäksi ajaksi eteenpäin. Varastokirjastoa voidaan laajentaa taas sitten, kun emäkirjastot täyttyvät. Jos väliaikana suoritetaan tehokasta kaksoiskappaleiden karsintaa, on mahdollista, että sitä ei tarvitsekaan laajentaa joka kerta, kun emäkirjastoissa valmistetaan uudelle kirjallisuudelle tilaa.

Ilman tarmokkaita toimenpiteitä tieteellisten kirjastojemme tulevaisuus näyttää synkältä. Tilanpuutteen suuretessa niitä näet uhkaa epäjärjestys. Vain järjestettynä kirjakokoelma taas on kirjasto ja vain sellaisena se on käyttökelpoinen. Suurinkin kirjakokoelma on jotakuinkin arvoton, jos se on epäjärjestyksessä. Kaiken kirjastonhoidon keskeisenä tehtävänä onkin järjestyksen ylläpitäminen kirjakokoelmissa ja niiden kaoottiseen tilaan joutumisen estäminen. Tämä maan tieteelliselle elämälle aivan ensiluokkaisen tärkeä tehtävä käy kuitenkin mahdottomaksi hoitaa, jos kirjastoissa tilanpuute aina vain pahenee. Jos varastokirjastoa sopivampi ja tehokkaampi ratkaisu olisi olemassa, olisi siihen hetimmiten turvauduttava, muussa tapauksessa olisi varastokirjaston tarjoamia arvokkaita etuja viipymättä käytettävä hyväksi.

Kirjojen tuotannon jatkuvasti suuretessa ja kirjojen säilyttämisen sitä mukaa yhä vaikeutuessa on kirjastojen tilakysymystä pakko harkita vakavammin ja valmiina tarttumaan toisiin keinoihin kuin sata, pari sataa vuotta sitten, jolloin kirjojen valmistus oli vain vähäinen murto-osa nykyisestä.

*

Sen jälkeen kun edellä oleva jo oli kirjoitettu, kirjastonhoitaja, toht. O. WALDE Upsalasta kiinnitti huomiotani siihen alustukseen, jonka ensimmäinen kirjastoneuvos, toht. FRITZ JUNTKE Saksan kirjastonhoitajayhdistyksen kokouksessa Erlangenissa vuonna 1931 esitti (»Magazinierung der toten Literatur», pain. Zentralblatt für Bibliothekswesen, Jg. 48, 1931, s. 394—421). Juntkekin viittaa kirjallisuuden lisääntymisen valtaviin mittasuhteisiin (Saksassa aikojen ahtaudesta huolimatta silloin vuodessa n. 27.000 teosta, Englannissa 12.000, Ranskassa 11.000, Italiassa 6.000,Amerikassa 10.000 jne.); suurten saksalaisten kirjastojen vuosikasvu oli sitä mukaa 10.000—70.000 nidettä. Niin ikään hän tähdentää rakennusvarojen vähyyttä ja erilaisten käytettyjen hätäkeinojen riittämättömyyttä. Ainoa apu lähtisi hänenkin mielestään siitä, että kirjastojen »kuollut» osa erotetaan toisaalla ja halvemmin säilytettäväksi. Hän mainitsee erään

(22)

kirjastoauktoriteetin mukaan jopa niin suuren luvun kuin 90 % kirjastojen harvoin käytettyjen kirjojen määräksi. Huolellisesti tutkittuaan, missä »kuolleen» ja »elävän» kirjallisuuden raja suunnilleen kulkee, hän päätyy siihen jo vuonna 1902 Amerikassa esitettyyn suunnitelmaan, että asianomaisen kirjastokaupungin periferiaan perustettaisiin erityinen kirjojen apuvarasto (vanha rakennus, tehdas yms. saattaisi tulla kysymykseen), yksinkertainen ja halpa. Hoitokulujen vähentämiseksi se pidettäisiin suljettuna eräitä määräaikoja lukuun ottamatta, jolloin siellä käytäisiin. Niinkuin näkyy, hänen suunnitelmastaan puuttuu tyyten turvallisuusnäkökohdan huomioon ottaminen. Sitäpaitsi apuvarasto on tarkoitettu vain yhtä kirjastoa varten. Sen sijaan alustajan mainitsema Preussin kirjastojen keskusvarastosuunnitelma muistuttaa edellä esittämääni varastokirjastosuunnitelmaa enemmän, siinä suhteessa nimittäin, että se oli tarkoitettu Preussin 11 suurimmalle tieteelliselle kirjastolle niiden »kuollutta» kirjallisuutta varten. Ajateltu rakennus oli suunniteltu Berliinin ympäristöön. Tätä suunnitelmaa alustaja kuitenkin vastustaa mm. pitäen Berliiniä liian kalliina rakennuspaikkana. Lisäksi hän katsoo, että tarvittaisiin suorastaan jättiläisrakennus, jos kaikkia sanottuja kirjastoja yhtaikaa halutaan palvella. Alustajan muut vastaväitteet eivät tunnu perustelluilta. Huvittavaa on esim. panna merkille, että hän pitää vaarallisena kallisarvoisen kirjallisuuden keräämistä eri tahoilta yhteen paikkaan. Sota ja tulipalo voivat tällöin tehdä pahinta tuhoaan. Edellä olen varastokirjastoa puoltanut nimenomaan sen tarjoaman suuremman turvallisuuden takia.

Esitelmän jälkeen käydyssä keskustelussa tuntuu alustajan esittämä esikaupunkikirjasto saaneen kokolailla kannatusta. Kirjastonhoitaja, toht. GEORG LEYH esim. viittasi Lontoon British Museumin Hendonissa sijaitsevaan esikaupunkivarastoon. Sitäpaitsi toistuvasti huomautettiin varastoon siirrettävän kirjallisuuden valitsemisen vaikeudesta. Tämän kirjoittajasta tuntuu siltä kuin vaikeuksia olisi kuitenkin vahvasti liioiteltu.